Eilen hajosi mekanismi nojatuolin mekanismi. Jalkoja ei enää saa ylös, kunnes joku perhekuntani jäsen, luultavasti tyttäreni poika, Joonas, korjaa asian. Luonnollistahan se on, ettei mikään nykyajan huonekalu kestä sitä, että sitä käytetään jatkuvasti n.16 tuntia päivässä. Eihän nykyajan ihmiset juurikaan ehdi käyttää huonekalujaan kiireisen elämänsä vuoksi. Ensin ollaan keskimäärin kahdeksan tuntia työssä, sitten syödään ja lähdetään harrastuksiin ja sieltä tultua istutaan pari tuntia TV:n ääressä, mennään suihkuun ja nukkumaan. Sellaisiksi huonekalut on tehty, että ne tuon juuri kestävät.
Se siitä. Tänään saunan kiuas ei oikein suostunut yhteistyöhön. Kiuas kyllä lämpeni, mutta ei tarpeeksi. Löylyt olivat surkeita. Ne kestivät pari sekuntia per kerta enkä päässyt hyvän saunan nirvanaan. Täytyy tarkistaa, voisiko sen säätää jostain kuumemmalle, vai onko joku vastus jälleen palanut. Tuntuisi kyllä oudolta, että kiuas taas hajoaisi, kun juuri pari vuotta sitten se vaihdettiin uuteen.
Sellaista se on korona-ajan elämä: hiukan ongelmia siellä ja ongelmia täällä ja pelokkaita kasvoja joka puolella. Kun menee kauppaan ostoksille ja minä kun en suostu maskia käyttämään oman perusongelmani takia, ihmiset pakenevat henkensä edestä joka puolelle kauppaa. Auta armias, jos sattuu yskäisemään, niin kaikki ovat kauhusta sekaisin. Minun suurin ongelmani on varmaan se, etten minä pelkää koronaa. Jos saisin sen, kuolisin aivan varmasti ja pääsisin Jeesuksen luokse. Mutta olen saanut Jumalalta varmuuden, etten saa koronaa enkä sitä tartuta. Minulla on vielä tehtävä ja siksi Herra pitää minut elossa ja tulevaisuudessa parantaa myös selkäni ja osteoporosini. Kun olen tuon tehtävän tehnyt, aikani täällä on lopussa ja lähden Jumalan luokse tavalla, jonka Hän määrää.
Sitä hiukan ihmettelen, miksi uskovat niin kovin pelkäävät kuolevansa. Onko mikään ihanampaa kuin päästä Jeesuksen luokse? Onko mitään ihanampaa kuin nähdä Hänet kasvoista kasvoihin, suudella Hänen haavoitettuja käsiään ja kuulla Hänen sanovan: ”Tervetuloa kotiin, rakastettuni!” Ja ajatelkaa niitä kaikkia rakkaita, jotka jo edeltä ovat päässeet perille ja ystäviä ja naapureita ja seurakunnan jäseniä. Eikö olisi ihanaa nähdä heidät jälleen? Onko mikään ihanampaa kuin nähdä vanhan liiton pyhät ja apostolit ja ihana paratiisi, jonne meidät juuri tässä vaiheessa vielä ohjataan. Kuka haluaisi jäädä tänne, kun voi mennä sinne? Tietenkin pienten lasten vanhemmat haluavat olla lastensa luona, kunnes ylöstempaus tapahtuu eikä se ole enää kaukana. Mutta me eläkeläiset ja muut, joilla ei ole lapsihuolia, eikö meistä olisi ihana lähteä Jeesuksen luokse, jossa ei enää ole kipua, ei itkua, ei ahdistusta, vaan pelkkää iloa ainaisesti?
KLIKKAA NIMEÄ KOMMENTOIDAKSESI…